-
· Tarinat
Pertti Lassila muistelee 1950-luvun Lyseota
Matematiikan lehtorimme APO eli Alpo Metsänkylä taisi olla maankuulu hyvistä ylioppilaskirjoitustuloksistaan. Mutta kyllä hän töitä teettikin. Ja paljon meitä teekkareita siitä syntyikin. Kesäläksynä piti opetella nippu vanhojen ylioppilaskirjoitusten tehtävien ratkaisuja. Tuo nippu taisi olla kaksisataa, tosin en muista sitä varmasti. Ja syksyllä ne sitten tentittiin: Joku luokkalaisistamme, taisin olla minä, yritti taululla luokan edessä ratkoa…
-
JYLY:n hallituksen pöytäkirjat kaikkien saataville
JYLY:n hallitus päätti kokouksessaan 28.5.2015 saattaa kokoustensa pöytäkirjat avoimuusperiaatteen mukaisesti julkisesti saataville yhdistyksen kotisivuille. Pöytäkirjoja aletaan lisätä pian.
-
· Tarinat
Hannu Kraft muistelee 1960-luvun Lyseota
Biologian lehtori Paula Vuori – lempinimeltään ”Hikihilima” – oli armoitettu koirankasvattaja useasti hänen koiransa voittivat näyttelyitä. Kun taas näin oli tapahtunut, ja Keskisuomalaiseen oli joku meistä lyseolaisista päässyt kesätoimittajaksi, niin lehdessä oli kuva ja teksti alla: ”Lehtori Vuori koirineen, lehtori Vuori vasemmalla”. Koirat olivat bulldoggeja! Hilima kehui koiriaan: kuinka taitavia ne ovat, vastaavat puhelimeenkin. Tästä…
-
Kerran lyseolainen, aina jylyläinen.
JYLY on yhdysside Jyväskylän Lyseossa opiskelleiden välillä sekä entisten ja nykyisten lyseolaisten välillä. Liity jäseneksi!
-
· Tarinat
Matti Varesmaa muistelee 1950-luvun Lyseota
Matematiikan opettaja lehtori Yrjö Metsänkylä kysyi joitain kolttosia tehneeltä pojalta: ”Otatko kaksi tuntia jälki-istuntoa vai korvatillikan?” Poika valitsi vähän aikaa mietittyään korvatillikan. Lehtori valmistautui tillikan antoon. Poika oli aavistavinaan tillikan tulosuunnan ja käänsi poskensa siitä pois. Mutta lehtori tekikin hämäysliikkeen ja tillikka mäjähti toiselle poskelle. Pojan poski oli punaisena viikon päivät. Nykyään tällaisesta joutuisi raastupaan.…
-
· Tarinat
Maritta Kinnunen muistelee 1970-luvun Lyseota
Innokkaana mutta hieman arkana astelin Jyväskylän Lyseoon syksyllä 1976 parhaan ystäväni Varpun kanssa – latinan kielen valinta yhdeksi valinnaisaineeksi taisi olla avain pääsyymme historialliseen opinahjoon. Olin kuullut pelkästään positiivista Lyseon hengestä ja opetuksesta – veljeni oli juuri samana keväänä saanut lakkinsa Lyseosta. Kuinka onnellinen olinkaan kun alkukesästä olin nähnyt nimeni Lyseon oveen kiinnitetystä uusien oppilaiden…
-
· Tarinat
Pia Tuomi-Sorjonen muistelee 1980-luvun Lyseota
Aloitin lukio-opinnot Lyseossa syksyllä 1980. Rehtorina toimi siihen aikaan Martti Pukkala ja luokanvalvojanamme Terttu ”Nipsu” Nivala. Muita hyvin mieleen jääneitä ja persoonallisia opettajiamme olivat ranskan lehtori Eero ”Ökö” Mikkola, historian lehtori Kari ”Sini” Silvennoinen sekä äidinkielen lehtori Rauli ”Raikulipoika, Lehtiharava” Lehtivaara. Vanhan poikakoulun perintönä meitä opiskelijoita kutsuttiin tuohon aikaan yleensä ainoastaan sukunimeltä, mistä kaikki tytöt…
