Kerran lyseolainen, aina jylyläinen.

JYLY on yhdysside Jyväskylän Lyseossa opiskelleiden välillä sekä entisten ja nykyisten lyseolaisten välillä.

Ajankohtaista

Luokkakokoukset

Juha T. Merikoski muistelee 1980-luvun Lyseota

14 elokuun, 2015 kello 10:50 pm

Mieleen muistuvat monet hetket historiallisen äidinkielen luokan harmoonin äärellä, seurassa Teemu Sorvali, Juha Siffo, Teippa, Petri, Timo, Jukka ja muut (3F vm 1983). Jos ei siinä luokassa oppinut kirjotitamaan niin ei sitten missään, siitä piti huolen lehtiharava Rauli Lehtivaara. Kirjoitustaito on ammatissani osoittautunut keskeiseksi.

Muita opettajapersoonia: Pentti Ruokonen, joka myös näytti matemaatikolta ja pukeutui kuin matemaatikko. Fyysikko Ilmo Kuru. Sini eli Kari Silvennoinen: ”Voi autuaat pässit!” Kielten opettajat Juice ja Pirkko. Sekä, ei vähiten tärkeänä, luokanvalvoja äitihahmo Eeva Mesimäki.

kuvamerikoskiharm

Pertti Lassila muistelee 1950-luvun Lyseota

7 heinäkuun, 2015 kello 10:26 pm

Matematiikan lehtorimme APO eli Alpo Metsänkylä taisi olla maankuulu hyvistä ylioppilaskirjoitustuloksistaan. Mutta kyllä hän töitä teettikin. Ja paljon meitä teekkareita siitä syntyikin. Kesäläksynä piti opetella nippu vanhojen ylioppilaskirjoitusten tehtävien ratkaisuja. Tuo nippu taisi olla kaksisataa, tosin en muista sitä varmasti. Ja syksyllä ne sitten tentittiin: Joku luokkalaisistamme, taisin olla minä, yritti taululla luokan edessä ratkoa yhtä noista tehtävistä. Kun tulosta ei tahtonut tulla, niin Apo sanoi, että katsokaapa kauempaa. Oppilas peruutti pari askelta. Alpo sanoi että vielä. Taas pari askelta taaksepäin ja sitten Alpo sanoi, että minä kyllä tarkoitin, että paikaltanne.

Toisen kerran Sipilän Jukka, nykyään jo vainaa, eturivin pulpetista, pieni poika kun oli, viittasi ja kysyi Apolta, että saisiko hakea laukun käytävältä, kun se jäi sinne. Apo sanoi, että täytyy kai sitten, eihän se sieltä itsekseen tule. Johon Jukka, tuo näytelmistä tunnettu Kiljusen herrasväen isäntä, tokaisi, että ”odotettaisko vähän”.

Hannu Kraft muistelee 1960-luvun Lyseota

6 toukokuun, 2015 kello 1:49 pm

Biologian lehtori Paula Vuori – lempinimeltään ”Hikihilima” – oli armoitettu koirankasvattaja useasti hänen koiransa voittivat näyttelyitä. Kun taas näin oli tapahtunut, ja Keskisuomalaiseen oli joku meistä lyseolaisista päässyt kesätoimittajaksi, niin lehdessä oli kuva ja teksti alla: ”Lehtori Vuori koirineen, lehtori Vuori vasemmalla”. Koirat olivat bulldoggeja!

Hilima kehui koiriaan: kuinka taitavia ne ovat, vastaavat puhelimeenkin. Tästä paremmaksi pisti oppilas, joka kertoi laskevansa oman Mustinsa kanssa rattikelkalla Harjun rinnettä.

Hilima usein liioitteli juttujansa. Yksi pojista innostui kertomaan vähän isomman tarinan Hilimalle ja muille pojille: ”Minulla on mummola Pohjois-Karjalassa ja pappani oli saanut matolääkkeet kunnanlääkäriltä ja oli nauttinut lääkeannoksen ohjeen mukaan. Kotvasen kuluttua pappani juoksi ulkohuussiin ja istuttuaan siellä jonkin aikaa hänen piti tulla ulos, koska aluspönttö täyttyi lapamadosta eikä mato loppunut vielä, vaan hän juoksi kolme kertaa heinäpellon saran päästä päähän. Saran pituus oli sata metriä ja tämän jälkeen matoa ei enää tullut.” Tähän Hilima sanoi, että kyllä näin voi olla.

Matematiikan opettaja, kapteeni Väinö Olkkonen tokaisi väärin vastanneelle: ”Vastaus tulee keitetystä lampaan päästä!” Kapteeni kysyi: ”Poika, mitä varten sinulla pää?” Kun tähän ei osattu vastata, niin kapteenilta tuli: ”Sitä varten, ettei selkäranka valu housuihin.” Ja päälle hänen muikea hymynsä.

Fysiikan lehtori Ilmo Kurun hiusraja oli tavallista korkeammalla ja häntä kutsuttiin ”Korkeaotsaiseksi”. Imppa torui oppilasta, johon oppilas: ”Ei lehtorilla ole otsaa noin sanoa:” Koko luokka hörähti nauruun, jolloin lehtori oli tietämätön ja tietysti hämillään.

Lehtori rovasti Viljo ”Viljami” ”Beetlehemin serihvi” Pitkänen oli monesti eri vaaleissa ehdokkaana. Kuten tavallista uskonnon ja kirkkohistorian tunnit aloitettiin Viljamin kysymyksellä: ”Mitä veisataan?” Oli vaalitulosten seuraava aamu, jolloin Viljami oli kysynyt opettajien ruokatauolla: ”Miksiköhän pojat on veisuuttaneet joka tunnilla virren 736?” Tähän Laurion Pena oli sanonut: ”Et sä kanssa näytä ymmärtävän mitään, sehän on sun äänimääräsi!” Niin koitti ensimmäinen iltapäivätunti samalla rutiinilla, mutta toisella lopputuloksella. Oppilaan sanoessa virsi 73… Viljami karjaisi: ”Ulos!”

Hannu Kraft

Matti Varesmaa muistelee 1950-luvun Lyseota

16 huhtikuun, 2015 kello 11:35 am

Matematiikan opettaja lehtori Yrjö Metsänkylä kysyi joitain kolttosia tehneeltä pojalta: ”Otatko kaksi tuntia jälki-istuntoa vai korvatillikan?” Poika valitsi vähän aikaa mietittyään korvatillikan.

Lehtori valmistautui tillikan antoon. Poika oli aavistavinaan tillikan tulosuunnan ja käänsi poskensa siitä pois. Mutta lehtori tekikin hämäysliikkeen ja tillikka mäjähti toiselle poskelle. Pojan poski oli punaisena viikon päivät. Nykyään tällaisesta joutuisi raastupaan.

Ruotsin kielen opettaja majuri Henrik Salonen oli hyvin säntillinen ja oikeudenmukainen. Tunnin alkaessa toinen järjestäjä oli luokan ovella ja toivotti :”Välkommen, läraren och stig in!” ”Tack”, vastasi majuri. Toinen järjestäjä ojensi kateederilla päiväkirjan opettajalle, joka kysyi: ”Vilket datum är det idag?” ja siihen järjestäjän piti vastata asianmukaisesti. Vastaus oli aina: ”Hela dagen och halva natten.” Nämä seremoniat olivat jokaisen tunnin alussa.

Ruotsin kielen sijamuodoissa ja kieliopissa majurilla oli omat poikakouluun soveltuvat menetelmänsä. Esim. ”Jag älskar kvinnor i allmänhet, allmäna kvinnor i synnerhet” tai “Annas klara panna”.

Legendaarinen historian opettajamme lehtori Salme Vehvilä tapasi entisen oppilaansa kadulla. Tämä tervehti lehtoria ystävällisesti, ja lehtori kysyi: ”Mikä se sinustakin on oikein tullunna?” Poika vastasi toimivansa pankinjohtajana Vaajakoskella. Lehtori oli hetken hiljaa, pyörähti kannoillaan ja totesi: ”Ei oo millään ennää mittään väliä.”

Piirrustuksen opettaja Rakel Bouchtilla eli Pukilla oli poikien kanssa pientä jatkuvaa jännitystä. Kerran pojat olivat hakeneet torilta Mäkisen kalatiskiltä kilkkejä ja panneet niitä päiväkirjan väliin. Kun Pukki avasi päiväkirjan, kilkit pomppasivat muutaman kymmenen sentin korkeuteen ja Pukki oli saada sydärin. Syyllisiä ei saatu kiinni.

Penkkariajelu tehtiin hevosvetoisesti asianmukaisesti pukeutuneena mustaan palttooseen, knalliin ja hopeapäinen kävelykeppi varusteena. Me vietimme penkkari-illan Kivisuon kurssikeskuksessa Leivonmäellä yhdessä Savonlinnan tyttölyseon kanssa jo useamman vuoden perinteenä. Jostain syystä oman kylän tytöt eivät kelvanneet. Oli hyvää ruokaa, tasokasta ohjelmaa ja tietenkin tanssittiin.

Matti Varesmaa

Maritta Kinnunen muistelee 1970-luvun Lyseota

15 huhtikuun, 2015 kello 8:38 pm

Innokkaana mutta hieman arkana astelin Jyväskylän Lyseoon syksyllä 1976 parhaan ystäväni Varpun kanssa – latinan kielen valinta yhdeksi valinnaisaineeksi taisi olla avain pääsyymme historialliseen opinahjoon. Olin kuullut pelkästään positiivista Lyseon hengestä ja opetuksesta – veljeni oli juuri samana keväänä saanut lakkinsa Lyseosta. Kuinka onnellinen olinkaan kun alkukesästä olin nähnyt nimeni Lyseon oveen kiinnitetystä uusien oppilaiden listasta!

Tyttöjä oli kouluun otettu jo 1970-luvun alusta, joten ihan ensimmäisten joukossa emme olleet, mutta poikakoulun henki leijui koululla edelleen vahvana. Viimeisin oppikoulussa yhdessä aloittanut poikaluokka oli vielä yhtenä ryhmänä lukiossa ylemmällä luokalla, ja heillä oli ihan omat kujeensa. He tiesivät kaikki koulun nurkat ja piilopaikat ja taisivat kyllä olla iloisia, kun ovet tytöille avautuivat. Koulua johti varmalla otteella komea ja karismaattinen rehtori Martti Pukkala. Koulussa oli aina käynnissä remontti jollain suunnalla, mutta oli hienoa ajatella että näin säästetään hienoa rakennusta jälkipolvillekin! Niinpä oma tyttärenikin sai astella Lyseon perinteikkäillä käytävillä 2000-luvun lopulla.

Oli varmaan monilla opettajistakin ollut alkuun totuttelua tyttöoppilaisiin. Ihana historianopettajamme Börje Åkerfeldt aloitti aina tunnit tervehtimällä ”neitsyet ja sikiöt” ja kyllä meitä neitsyitä nauratti! Börje ymmärsi mielenkiintoisten tarinoiden merkityksen oppimisen tukena ja niin hän sai meidät kiinnostumaan historiasta.

Luokanvalvojamme Pentti Nuorti oli suomen kielen opettaja ja suuri kirjallisuuden ystävä. Luimme paljon merkittävää kirjallisuutta ja saimme tehdä mm. kirjareferaatteja. Teimme myös luokkamme kanssa kabareen sekä esiinnyimme Lyseon 120-vuotisjuhlassa arvovaltaiselle vierasjoukolle kansallispuvuissa. Lausuimme Kanteletarta sekä tanhusimme.

Terttu Nivala piti huolta nuorten naisten kunnosta – juoksimme Harjulla pururataa, ja pelasimme sekä jumppasimme sisällä – ”jumpatkaa lantionpohjalihaksia, niitä tulette tytöt tarvitsemaan”! Uskonnossa ja psykologiassa meillä oli sama opettaja – Apotti – hän kieltäytyi käymästä psykologian tunneilla läpi mielisairauksia peläten, että nuoret alkavat epäillä sairastuneensa, sillä jotkut oireista voisivat viitata nuoruuden epävarmuuteen!

Lyseossa järjestettiin hienoja tapahtumia! Konviin keräännyttiin kuuntelemaan joko Lyseon omia tai paikkakunnan bändejä, kuunneltiin myös levymusiikkia ja tietysti tanssittiin eli jytättiin! Noize-niminen kokoonpano oli suosittu – rummuissa oli Miljoonasateen tuleva rumpali Jarmo Hovi! Konvista oli helppo poiketa Kultakäköseen jatkoille, jos oli riittävästi ikää – ja taisi sinne joskus päästä alaikäisenäkin…

Vanhojen päivänä me pukeuduimme oikeasti vanhoihin vaatteisiin. Minulla oli 1950-luvun liivimekko ja muutenkin vähän fiftari-tyylinen asu! Kiersimme ykkösluokkalaisten luokissa vaatien kunnioitusta koulun vanhimmille. Mitään tanssiaisia en muista…

Penkkareita odotettiin ja niihin panostettiin, olivathan koulusta lähtö ja kirjoitukset silloin jo tosi lähellä. Samaan aikaan penkkarivalmistelujen ohella järjestettiin preliminäärejä, harjoitustilanteita yo-kokeita ajatellen, ja niissä sai opettajilta hyviä tärppejä kirjoituksiin!

Penkkaripäivänä Lyseon perinteet velvoittivat ja olikin suuri kunnia hakea oma knallinsa ja käyttää sitä kirpeässä pakkasessa. Lyseolaiset olivat tyylikkäinä kuorma-auton lavallakin! Olimme saaneet aikaan kronikan: painetun kirjasen, jossa jokaisesta abista oli valokuva sekä lyhyt kuvaus. Niitä oli hauska lueskella, ja voi miten osuvia ne olivatkaan! Meitä keväällä 1979 kirjoittavia oli seitsemän rinnakkaisluokkaa. Illaksi suuntasimme Joutsenlammelle, jossa majoituttiin viekkoihin.

Illalla diskottiin yökerhossa ja juhlittiin yhdessä koulun päättymistä. Tunnelmat olivat osin haikeat ja jännittyneet – tuttu ja turvallinen oli päättymässä, astuminen aikuisuuteen odotti, edessä vaativat ylioppilaskirjoitukset. Hyvät eväät oli Lyseosta saatu, opettajat ammentaneet meille osaamistaan ja innostustaan opettamiinsa aineisiin. Jyväskylän Lyseo antoi parhaan mahdollisen lukiokoulutuksen – koulun arjessa näkyivät niin historia, perinteet, suvaitsevaisuus ja kannustaminen rakentamaan tulevaisuutta. Sydän ylpeyttä tulvillaan lauloin yli 200 abiturientin joukossa Gaudeamus igiturin Lyseon vanhassa juhlasalissa 31.5.1979 ja sain painaa ylioppilaslakin päähäni.

Maritta Kinnunen

Lyseo_120 v juhlat_maritta_kinnunen Lyseo_ylioppilaat_1979_maritta_kinnunen

Pia Tuomi-Sorjonen muistelee 1980-luvun Lyseota

15 huhtikuun, 2015 kello 8:37 pm

Aloitin lukio-opinnot Lyseossa syksyllä 1980. Rehtorina toimi siihen aikaan Martti Pukkala ja luokanvalvojanamme Terttu ”Nipsu” Nivala. Muita hyvin mieleen jääneitä ja persoonallisia opettajiamme olivat ranskan lehtori Eero ”Ökö” Mikkola, historian lehtori Kari ”Sini” Silvennoinen sekä äidinkielen lehtori Rauli ”Raikulipoika, Lehtiharava” Lehtivaara. Vanhan poikakoulun perintönä meitä opiskelijoita kutsuttiin tuohon aikaan yleensä ainoastaan sukunimeltä, mistä kaikki tytöt eivät oikein pitäneet. Koska luokallamme oli vain yksi poika, meillä oli tapana pitää bileitä rinnakkaisluokan poikien kanssa. Ehkä tämän seurauksena vuosikurssiltamme onkin syntynyt viisi avioparia! Tuohon aikaan ei vanhojen tansseja tanssittu vanhojen päivänä helmikuussa vaan Lyseonpäivänä lokakuussa eikä varustautuminen niihin ollut lähellekään sellaista kuin nykyään. Ylioppilaiksi meidät lakitettiin keväällä 1983. Muistelen silloin kerrotun, että meidän luokkamme oli Lyseon siihenastisen (125 v.) historian ylioppilaskirjoituksissa parhaiten menestynyt luokka. Oli todella haikeaa erota ystävistä, opettajista ja rakkaaksi käyneestä Lyseotalosta. Parhaita ystäviäni ovat kuitenkin edelleen Lyseoaikaiset parhaat ystäväni, tapaamme toisiamme ainakin pari kertaa vuodessa ja pidämme tietysti muutenkin tiiviisti yhteyttä.

Pia Tuomi-Sorjonen

Kuvia 1981-1982_pia_tuomi-sorjonenkuvialyseolaisista_pia_tuomi-sorjonen