Pirkko Nieminen muistelee 1970-luvun Lyseota

Tytöt ja kutimet

Olen eräs vuonna 1974 Jyväskylän Lyseon lukioon saapuneista tytöistä. Ensimmäisen kerran Lyseo oli avannut ovensa tytöille vuotta aikaisemmin. Kutoivatko nuo ensimmäiset tytöt tunnilla villapaitoja – en tiedä, mutta luokkani tytöt paria lukuun ottamatta antoivat langan ahkerasti kiertää puikolta toiselle oppituntien aikana. Tämä harrastus yllätti miesopettajat. Jäiköhän kukaan kylmäksi – niin moni reagoi.

Äidinkielen opettajan sijaisena toiminut, jo eläkkeelle jäänyt arvoisa vanha herra Martti Saraste lähetti yhden kutojan kutimet kainalossa käytävään värjöttelemään oppitunnin ajaksi. Börje Åkerfeltin kiinnostus sen sijaan oli aidosti poikamainen. Hän puntaroi käsissään suurta, valkoista angoralankakerää ja asetti sen apposen auki olevan ikkunan laudalle. Eipä vierähtänyt montakaan tovia, kun tuulenpuuska puuttui asiaan: lankakerä lentää liihotteli neljännestä kerroksesta alas syksyisen kuraiselle kadulle. Börje oli nopeasti tilanteen tasalla: hän alkoi molemmin käsin lappaa lankaa takaisin sisään luokkahuoneeseen. Kaikki seurasivat tilannetta hengitystään pidätellen, ei naurun tirskahdustakaan kuulunut. Onneksi lankakerän omistajan huumorintaju riitti, kun kurainen, sekainen lankavyyhti alkoi kasautua lattialle. Myöhemmin Börje vilpittömästi pahoitteli keppostaan, oli kuulemma saanut vaimoltaan nuhteet. Joulua odotellessa me luokan tytöt sitten yksissä tuumin, jokainen raidan tai pari kutoen teimme Börjelle lahjaksi kirjavan, tosi pitkän kaulaliinan.