Jyväskylän Lyseon kirjasto irrotettiin koulustaan

Jani Tanskasen artikkeli aikakauslehti Bipliophiloksessa 3/2014 (s. 40–45).

Perinteikäs Jyväskylän Lyseon lukio, jossa suomenkielinen ylioppilasopintoihin tähtäävä opetus on alkanut, on joutunut luopumaan arvokiinteistöstään ja myös huomattavasta tieteellisestä kirjastostaan. Nyt kirjastosta huolehtii Keski-Suomen museo.

Jyväskylän Lyseossa alkoi suomenkielinen ylioppilasopintoihin valmistava opetus jo ennen suomenkielistä opettajainkoulutusta. Lyseo perustettiin yläalkeiskoulun nimellä vuonna 1858, opettajien seminaari 1863.

Elettiin murroksellista aikaa: ensimmäisen suomenkielisen luennonkin oli pitänyt Lönnrot vain kaksi vuotta aiemmin vuonna 1856. Lyseossa oltiin omapäisiä.

Historiansa valossa Lyseo on merkittävä koulu koko valtakunnan kulttuurista kehitystä ajatellen. Merkittävä on myös sen kirjasto. Sitä on pidetty Suomen toiseksi huomattavimpana vanhana koulukirjastona heti Porvoon lyseon kirjaston jälkeen.

Kirjojen lukumääräksi on arvioitu noin 14 000 kappaletta, joista valtaosa on painettu ennen 1900-lukua. Joukossa on myös yksi inkunaabeli: Antonius Kobergerin vuonna 1495 Nürnbergissa painama Epistola kirkkoisä Hieronymukselta. Kirjan teksti on nelipalstaista, alkukirjaimet on tehty käsin.

Kokoelmiin kuuluvista harvinaisuuksista voidaan nostaa esiin myös Kalevalan ja Seitsemän veljeksen ensipainokset sekä Suomen ensimmäisen sanomalehden Tidningar Utgifne Af Et Sällskap i Åbo kolmas vuosikerta vuodelta 1773.

Yksittäisiä kirjaharvinaisuuksia olennaisempana tekijänä lyseolaiset ovat kuitenkin pitäneet kirjastonsa kokonaisuutta, joka antaa kävijöilleen jo nopealla silmäyksellä hyvän kuvan sekä kirjapainotaidon ja kirjansidonnan että tieteiden ja kaunokirjallisuuden historiallisista vaiheista.

Yksittäisiä harvinaisuuksiakaan ei silti pidä vähätellä. Lyseon kirjaston kokoelmiin kuuluu teoksia, joita tutkijat eivät ole tavoittaneet edes Kansalliskirjastosta.

Nykyhetki

Lyseon kirjakokoelmat alkoivat karttua jo koulun perustamisen yhteydessä, joskin oman tilansa kirjasto sai vasta 1902 valmistuneessa Lyseotalossa. Sitä ennen ensimmäiset vuosikymmenensä koulu toimi väliaikaisissa vuokratiloissa.

Nyt Lyseo on pakotettu luopumaan omasta talostaan. Vuonna 2010 Lyseon opettaja- ja oppilaskunnan vastustuksesta huolimatta Jyväskylän kaupunki luovutti lukiokoulutuksen järjestämisvastuunsa Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle. Vain pari vuotta myöhemmin koulutuskuntayhtymä ilmoitti sulauttavansa Lyseon toiseen lukioon ja siirtävänsä toiminnan uusiin tiloihin. Lyseon nimi kuitenkin säilyy.

Vuoden 2014 alussa lyseolaiset muuttivat evakkomoduuleihin, joita ei saa hallintobyrokraattien käskystä kutsua parakeiksi. Vanhaa taloa on Lyseon piirissä kaivattu, eritoten sen arvokasta kirjastoa.

Lyseotalon koulutoiminnan lakattua on rakennuksesta ja sen kirjastosta huolehtinut Keski-Suomen museo. Se pyrkii muun muassa saattamaan kirjaston inventointi- ja luettelointityön loppuun sekä siirtämään luettelotiedot verkkoon.

Kirjaston luetteloinnin ajanmukaistamisen puolesta on puhunut myös Jyväskylän Lyseon entisten oppilaiden yhdistys JYLY ry. Yhdistys pyrkii hankkimaan taloudellista tukea luettelointityöhön ja kerää varoja tätä tarkoitusta varten. Asiasta voi olla yhteyksissä yhdistyksen hallitukseen.

Kirjastotila

Kun Lyseo sai oman rakennuksensa vuonna 1902, kirjasto sijoitettiin arvokkaasti pääjulkisivun puolelle ja aivan opettajainhuoneen viereen. Pääjulkisivu on jaettu symmetrisesti ulkoneviin massoihin, millä 1800-luvun ja 1900-luvun alun arkkitehtuurissa korostettiin julkisten rakennusten voimaa ja tärkeyttä.

Kirjastotila jakautuu kahteen huoneeseen, joista etummaisessa on jugend-vaikutteisten koristeellisten puupylväiden kannattelema ja kaitein varustettu lehteri sekä lainauspöytä. Ne on suunnitellut arkkitehti Hjalmar Åberg, joka tunnetaan myös lyseoistaan. Hänhän piirsi Lahden, Kemin ja Tampereen lyseot. Jyväskylän Lyseon kuitenkin piirsivät Sebastian Gripenberg ja Karl Werner Polón.

Kuriositeettina voidaan mainita, että lainauspöytään on sisällytetty salaluukku. Kun kätkö 2000-luvulla tyhjennettiin, sieltä löytyi muun muassa Venäjän karttoja. Ne päätyivät Keski-Suomen museon huostaan.

Huomionarvoista niin ikään on, että kirjastotila ei ole ollut vain kirjojen tyyssija. Monet lyseolaisten kerhot kokoontuivat juuri kirjastossa, ja perinne jatkui vielä 2000-luvullakin, kun oppilaskuntalehti Jorman toimitus järjesti kokouksensa kirjojen keskellä. Lehden nimi ei suinkaan ole kaksimielinen vaan viittaa jo eläköityneen rehtori Jorma Lempisen etunimeen.

1940- ja 1950-luvuilla kirjastoa käytettiin myös luokkahuoneena, ja 1960-luvulla tupakoivat opettajat tapasivat polttaa kirjastossa. Tupakointi kuitenkin loppui lyhyeen, ja kirjat ovat sittemmin säästyneet tupakansavulta.

Vuonna 1944 oppilaat kantoivat kirjaston kirjat halkokellariin mutta eivät onneksi sytykkeiksi vaan sodan kauhuilta turvaan.

Kokoelman karttuminen

Lyseon kirjaston kokoelma karttui alkuvaiheissaan lahjoitusten varassa. Oppilaat toivat mukanaan vanhempiensa lahjoittamia arvokirjoja, joista moniin on kirjattu lahjoittajien tiedot.

Tiedettävästi vielä kukaan ei ole keskittynyt tutkimaan Lyseon kirjojen kiertoa ja sitä, keiltä kaikilta kirjoja on kirjastoon saatu, mutta yleissilmäys paljastaa, että kirjoja on kuulunut esimerkiksi sellaisille henkilöille kuin Uno Cygnaeukselle. Lahjoittajia on merkitty myös kirjaston luetteloihin.

Paljon kirjoja lahjoittivat myös Lyseon opettajat, esimerkiksi lehtorit O.H. Cleve, Salme Vehvilä ja L.T. Helle. Lisäksi Suomen Tiedeseura, Societas pro Fauna et Flora Fennica, Valtionarkisto, Helsingin yliopisto, WSOY, Gummerus ja Jyväskylän kaupunki lahjoittivat kirjoja.

Jopa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Jyväskylän haara-osasto, josta moni ei ole kuullutkaan ja joka toimi nimellä Jyväskylän Suomalainen-Kirjallisuusseura, siirsi vuonna 1869 toimintansa lakkauttaessaan kirjastonsa 466 teosta Lyseoon.

Niin ikään Lyseon kirjastoon päätyi koulun perustajana pidetyn suomalaisuusmiehen Wolmar Schildtin kokoelma. Piirilääkäri Schildt, joka tunnetaan muun muassa ahkerana sanaseppona ja esimerkiksi sanojen tiede ja taide isänä, testamenttasi koko yksityiskirjastonsa Lyseolle.

Myöhemmin Schildtin kirjat päätyivät Jyväskylään perustetun yliopiston kirjastoon. Tämä oli Schildtin oma toive, mikä käy ilmi Lyseon lukuvuoden 1893–94 vuosikertomuksesta: ”Tohtori W.S. Schildtin kuolinpesä on lahjoittanut koululle koko hänen kirjastonsa kuin myös koko rahakokoelmansa, jotka kuitenkin tulewaisuudessa owat annettawat tänne perustettavaan Yliopistoon.”

Ylipäätään idean koko Jyväskylän yliopistosta lausui ensimmäisenä juuri Schildt, joten hänen kirjansa päätyivät oikeaan paikkaan. Hän totesi jo vuonna 1847 Suomettaressa Jyväskylän ensimmäisen oppilaitoksen, ala-alkeiskoulun, vihkiäisistä kirjoittaessaan: ”Yksi joukosta ajatteli, milloinka tämä Vähä-koulu kasvaa Iso-kouluksi? Milloinkaan Lukioksi ja milloinkapa Oppioksi?”

Schildt lahjoitti kirjoja Lyseolle tai oikeammin Lyseon edeltäjälle myös elinaikanaan heti koulun perustamisen jälkeen. Hän jatkoi lahjoituksia lähes vuosittain, eikä kouluneuvos Jorma Lempisen laatiman selvityksen mukaan lahjoituksista uuvu tietoja muista kuin lukuvuosien 1875–76, 1887–88, 1889–90 ja 1891–92 vuosikertomuksista.

Kokoelman vanhimmat

Kokoelman vanhin teos on jo mainittu Hieronymoksen Epistola, koko nimeltään Epistolarum beati Hieronymi omnes partes vno volumine contente. 394-sivuinen folikokoinen teos on hyvin säilynyt ja kuului omistuskirjoitusten mukaan ennen kirjastoon päätymistään lehtori O.H. Clevelle ja myöhemmin Kuopion lyseon rehtorille ja Limingan kirkkoherralle Julius Immanuel Berghille.

Ulkomaisia 1500-luvulla painettuja teoksia huomioitiin 1980-luvun inventaariossa 22, lähes kaikki teologiaa. Inventoinnin suoritti kirjastonhoitaja Terhi Anttila, josta tuli sittemmin kirjastonjohtaja Kuopioon. Saman inventoinnin yhteydessä osa 1500-luvun kirjoista siirrettiin Jyväskylän maakunta-arkistoon.

1500-luvun maakunta-arkistoon siirretyistä kirjoista Anttila nostaa esiin Opusculumin artikkelissaan Martti Lutherin kirjoittaman ja tämän eläessä julkaistun teoksen Commentarius in Micham Prophetam (Wittenberg 1542). Sitä on Josef Benzingin Lutherbibliographie-luettelon (Baden-Baden 1965) mukaan ainoastaan kolmessa keskieurooppalaisessa julkisessa kirjastossa. Teoksen lahjoitti kolmen lyseolaisen isä, Jämsän kappalalainen Immanuel Robert Wallenius.

Muita 1500-luvun teoksia ovat esimerkiksi Ambrosiuksen Omnia opera (Nürnberg 1516), Justus Meniuksen Förklaring. At thz är rett och christelighit bruka exorcismum widh döpelsen (Stockholm 1562) ja Olaus Magnuksen Historia de gentibus septentrionalibus (Basel 1567).

Maakunta-arkistoon siirretyt 1500-luvun teokset ovat arkistossa nähtävissä ja tutkittavissa. Niiden viitetiedot on kirjattu erikoiskirjastojen ERKKI-tietokantaan, josta ne löytää hakusanalla ”Jyväskylän Lyseo” ja asettamalla hakutyypiksi ”sijainti”.

Osa 1500-luvun teoksista jäi Lyseon kirjastoon. Muita kirjoja ei tiedettävästi ole siirretty muualle. Esimerkiksi kymmenet 1600-luvun kirjat on pidetty kokoelmassa. Niistä Anttila huomioi erityisesti Conrad Dietericuksen teoksen Epitome praeceptorum dialecticae (Stockholm 1657),

Claudius Klootin teoksen The swenska lagfarenheetz spegel (Göteborg 1679) ja J.A. Quenstedtin teoksen Theologia (Wittenberg 1679).

1700-luvun teoksia ovat esimerkiksi August Pfeifferin Evangelische Erqvick=Stunden (Leipzig 1706), Then swenska psalm=boken (Göteborg 1756) ja Eesti=ma rahwa koddo- ja kirkko-ramat (Tallinn 1777)

Kokoelman kotimaisia

Lyseon kirjastossa ei ole Anttilan artikkelin mukaan suomalaisia 1500-luvun alkuperäisteoksia. Vanhin suomalainen teos on Ericus Erici Sorolaisen Postilla 1–2 (Stockholm 1621, 1625). Seuraavaksi vanhin suomalainen teos on ensimmäinen koko Raamatun suomennos Biblia: se on coco pyhä Ramattu suomexi (1642, Stockholm) hieman vaillinaisena.

Muita 1600-luvun teoksia on painettu erityisesti Turussa, esimerkiksi kirkkolain varhaisin suomennos Kircko=laki ja ordningi (Turku 1688). Muita teoksia ovat muun muassa Martinus Gejerin Fyratijo tree andelige betrachtelser (Åbo 1689) ja Gabriel Saloniuksen kääntämä Christian Scriverin Ymnig tröste=skatt (Åbo 1697).

1700-luvun kotimaista aineistoa on jo runsaasti: Carl Gustaf Weman, Ilo-puhe Gustavi III:nen ja drottningi Sophia Magdalenan kruunamisen ylitze (Stockholm 1772), Tidningar utgifne af Et Sällskap i Åbo 1773, Joh. Messenius, Berättelse om några gamla och märkevärdiga Finlands handlingar (Åbo 1774), Olof Swebilius, Yxikertainen selitys Lutheruxen Wähän catechismuxen ylitze (Stockholm 1779). Joukkoon kuuluu myös Christfrid Gananderin Mythologia Fennican ensipainos (Åbo 1789).

1800-luvun teoksista kokoelmaan kuuluu esimerkiksi kansalliskirjallisuuden ensipainoksia, kuten jo mainitut Kalevala (1835) ja Seitsemän weljestä (Helsinki 1870). Joukkoon kuuluu myös tuntemattomammiksi jääneitä teoksia, sillä kirjastoon liitettiin vuonna 1950 Lyseon konventin eli toverikunnan kirjasto, jonne oli alkuaikoina pyritty hankkimaan kaikki kotimainen kaunokirjallisuus.

Kotimaisiin kirjoihin kaiken kaikkiaan kuuluu myös sanakirjoja, tietokirjoja, eri alojen oppikirjoja, akateemisia painatteita (väitöskirjoja, puheita, ohjelmia Turun akatemian ajoilta asti) sekä koulun perustajien, opettajien ja oppilaiden tuotantoa.

Väitöskirjakokoelma

Oma erikoisuutensa Lyseon kirjaston kokoelmassa muodostuu entisten lyseolaisten väitöskirjoista. Tapana on ollut, että väiteltyään entinen lyseolainen muistaa vanhaa kouluaan väitöskirjallaan.

Väitöskirjoja selaillessaan voi huomata, että lyseolaiset ovat väitelleet useilla aloilla ja usein aikalaisittain uudenlaisista aiheista. Tekijät ovat monesti olleet muutoinkin aktiivisia ja näkyviä henkilöitä. Esimerkiksi kansainvälisen oikeuden kysymyksistä vuonna 1907 väitellyt Rafael Erich nousi sittemmin pääministeriksi.

Juuri politiikka on imenyt monet väitelleet lyseolaiset mukaansa. Tällaisia tutkimuksen ja politiikan moniottelijoita ovat olleet esimerkiksi psykologian ja sosiaalipsykologian professori, kansanedustaja ja runoilija Kullervo Rainio (väitös 1955) sekä Jyväskylän seminaarin historian lehtori ja eduskunnan jäsen Y. K. Yrjö-Koskinen (väitös 1890).

Osa väitelleistä on puolestaan keskittynyt akateemiseen uraan ja ollut mukana vauhdittamassa uusien tieteenalojen rantautumista Suomeen. Esimerkiksi vuonna 1970 väitellyt Jaakko Lehtonen nousi sittemmin Suomen ensimmäiseksi sovelletun – myöhemmin soveltavan – kielitieteen professoriksi. Pauli Vuolle puolestaan väitteli liikuntasosiologiasta jo vuonna 1977 vain kuusi vuotta ensimmäisen liikuntasosiologian professuurin perustamisen jälkeen.

JYLY:n nykyinen puheenjohtaja ja yleiskirurgian professori Jukka-Pekka Mecklin pysytteli väitöksessään vuonna 1987 perinteisen lääketieteen alalla mutta yhdisti tutkimukseensa ennakkoluulottomasti sukututkimusta ja kumosi sen uskomuksen, että suolistosyöpä ei voisi periytyä.

Muutoinkin mukana on paljon edistysmielisiä tieteen uudistajia ja edelläkävijöitä. Esimerkiksi vuonna 1959 väitellyt Lauri Honko oli edelläkävijä niin kansainvälisyyden, monitieteisyyden kuin soveltavankin tutkimuksen osalta.

Väitöskirjoja selaillessaan huomaa myös samojen sukunimien toistuvan silloin tällöin. Toisinaan tohtorius siirtyy sukupolvesta toiseen. Esimerkiksi latinisti Päivö Oksala väitteli vuonna 1953, ja hänen poikansa Teivas seurasi vuonna 1973 ja Tarkko vuonna 1981. Teivas jatkoi isänsä jalanjäljillä antiikin tutkijana, ja Tarkko puolestaan alkoi kehittää arkkitehtuurin formaalia teoriaa.

Osaa vanhojen väitöskirjojen nimistä pidettäisiin nykyään epäkorrekteina. Esimerkiksi myöhemmin erityispedagogiikan professoriksi kohonneen Erkki Saaren väitöksen nimeä Pahantapaisuus yksilön sopeutumattomuuden oireena (1951) saatettaisiin kummeksua tänä päivänä.

Koulun opettajien kirjoja

Monet Lyseon varhaisista opettajista harjoittivat tutkimusta opetustyönsä ohessa, ja itse asiassa tuo perinne on jatkunut yhä. Esimerkiksi äidinkieltä ja kirjallisuutta opettava maisteri Anni Seppänen viimeistelee parhaillaan suomen kielen alaan kuuluvaa onomastiikan eli nimistöntutkimuksen väitöskirjaansa.

Opettajien tutkimuskirjallisuutta on luonnollisesti päätynyt myös Lyseon kirjastoon, samaten heidän oppikirjallisuuttaan. Kiinnostavia ovat varsinkin ne materiaalit, joita ensimmäiset opettajat laativat aloittaessaan suomenkielisen opetuksen – tuolloin ei tietenkään ollut muualta suomenkielistä opetusmateriaalia edes saatavilla.

Myös oppikirjallisuuden perinne jatkuu Lyseon opettajakunnassa yhä: esimerkiksi Raili Kivelä on ollut laatimassa äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjasarjaa, Heikki Lehto ja Kari Eloranta ovat kirjoittaneet fysiikan oppikirjoja, rehtori emeritus Jorma Lempinen osallistui historian oppikirjojen laatimiseen, ja Merja Saariaho on kirjoittanut kielten oppikirjoja.

Varhaisen Lyseon opettajat kunnostautuivat kustantajinakin. Esimerkiksi kustantamot Weilin ja Göös sekä Gummerus ovat Lyseon opettajien perustamia.

Avoin tulevaisuus

”Salaperäinen on kehto keinuessaan: / siinä tuuditellaan tulevaisuus.”

Näin kirjoitti Uuno Kailas. Sanat kuvaavat hyvin myös Lyseota, jossa tuuditeltiin suomenkielistä opetusta. Sittemmin suomen kieli on virinnyt aina korkeimman opetuksen kieleksi asti ja voi hyvin, vaikka jotkut väittävätkin kielen muka rappeutuvan.

Lyseon kirjasto on toiminut verrattomasti koulunsa sivistystehtävän ja valtakunnallisen vaikutuksen symbolina. Se on innoittanut vuosi vuodelta uusia lyseolaisia. Nekin oppilaat, jotka eivät ole muutoin kirjoista ja lukemisesta juuri välittäneet, ovat yleensä aukoneet suutaan hämmästyksestä nähdessään oman koulunsa upean kirjaston.

Sattuvaa symboliikkaa voidaan nähdä myös inkunaabelissa eli kehtopainatteessa. Kehtopainate sijaitsee suomenkielisen opetuksen kehdossa, kehto on laskettu kehtoon.

Nyt kunnallispoliittisen kahnauksen tähden lyseolaiset ovat irtautuneet kirjastostaan ja sen innoittavuudesta. Lyseon uusi isäntä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ei salli kirjojen siirtämistä uusiin tiloihinsa, ja muutoinkin kirjat kuuluvat ennemmin omaan kirjastotilaansa.

Parhaillaan Lyseon alumniyhdistys JYLY miettii yhdessä Lyseon johdon ja opettajakunnan kanssa, kuinka Lyseon perinteitä voisi siirtää uusiin tiloihin, joissa lukioiden yhdistymisen myötä opiskelee peräti 1200 opiskelijaa.

Ehkä lyseolaiset vielä tekevät pyhiinvaellusmatkoja vanhaan kirjastoonsa, ken tietää.

Jani Tanskanen

Kirjoittaja on Jyväskylän Lyseon entisten oppilaiden yhdistyksen JYLY ry:n sihteeri ja opiskelee kirjallisuutta Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa.

Lähteet

Anttila, Terhi (1984) Jyväskylän lyseon kirjasto. Opusculum, s. 78–80.

Fredrikson, Erkki (2002) Lyseotalon vuosisata. Jyväskylän Lyseon päärakennuksen ja opinkäynnin vaiheita 1900-luvulla. Jyväskylä: Kopijyvä.

Fredrikson, Erkki (1993) Wolmar Schildt ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Jyväskylän haara-osasto 1865–1871. Teoksessa Mauno Jokipii (toim.) Wolmar Schildt. ”Tieteen ja taiteen isä”. Jyväskylä: Atena, 119–143.

Hemminki, Hieronymus ja tosineellisia väitäntöjä (1988) Näyttelyluettelo. Jyväskylä: JYLY.

Jokipii, Mauno (1984) Wolmar Schildtin asema suomalaisuusliikkeessä. Kutsu Jyväskylän yliopiston Maisteri- ja Tohtoripromootioon 2. kesäkuuta 1984. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, s. 1–75.

Jyväskylän Lyseon lukion vanha kirjasto (1980-l.) Esitemoniste. Jyväskylä: JYLY.

Kuusi, Sakari (1962) Wolmar Styrbjörn Schildt-Kilpinen. Elämä ja toiminta. Jyväskylä: Gummerus.

Lempinen, Jorma (1993) Maailman ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu. Teoksessa Mauno Jokipii (toim.) Wolmar Schildt. ”Tieteen ja taiteen isä”. Jyväskylä: Atena, 33–46.

Savón, Lea (1995) Lyseon opettajat vaikuttajina yhteiskunnassa. Teoksessa Veikko Ahola (toim.) Lyseon poikia. Jyväskylän Lyseon julkaisuja III. Jyväskylä: JYLY, 69–83.